Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Lilja Lumilla

Tuesday 20 December 2016

EXPLORING LITTLE BAY

thumb__C202233_1024-2thumb__C202282_1024-2thumb__C202220_1024-2thumb__C202258_1024-2 
Hei vaan, täällä on paiskittu töitä siihen tahtiin että ei ole blogia kerennyt päivittelemään. Mulla on ollut kahdeksan päivän työputki, ja huomenna alkaa sitten kolmentoista päivän maratoni. Seuraavaksi olenkin vapaalla vasta ensi vuonna, huh! Tänään mulla oli kuitenkin vapaata tän kaiken keskellä, ja lähdettiin kämppikseni Melisan kanssa meille kummallekin ennestään tuntemattomalle rannalle, Little Bay Beachille. Tuonne on meiltä vain puolen tunnin matka, ja päätös lähteä reissuun tehtiin tosi spontaanisti. Little Bay:n alue vaikutti todella rauhalliselta ja varakkaalta. Ranta oli piilossa, mutta siellä oli kuitenkin yllättävän paljon porukkaa. Suojaisassa poukamassa ei ollut ollenkaan hurjia aaltoja kuten vaikka Bondilla, ja tämä oli ihan kivaa vaihtelua. Vesi oli tuolla todella kirkasta, kuten kuvistakin näkee. 

Biitseilyn jälkeen mulla oli suunnitelmissa treffata työkaveria drinksujen merkeissä, mutta se valitettavasti peruuntui. Ensin mua harmitti aika paljon, mutta nyt on oikeastaan ihan kiva vaan hengailla tässä koneella kynttilän valossa ja kuunnella spotifystä Afternoon Acoustic -soittolistaa. Taidan mennä aikaisin nukkumaan, jotta jaksan aamulla herätä skypetreffeille ja siitä sitten pirteänä töihin!

--

Hello there, I've been working eight days straight so haven't had any time for the blog! Tomorrow I will start a 13-day work marathon, and my next day off will therefore be next year. Anyhow, today I had a day off and me and my roomie Melisa decided to go explore a new beach, Little Bay Beach. The area seemed very quiet and wealthy. The beach was quite hidden, but there were surprisingly many people there. There were no big waves like in Bondi for example, but the water was very clear, as you can see from the photos. I strongly recommend for you to visit this beach, the scenery was absolutely beautiful! 

After the beach I had dinner plans with a friend from work, but unfortunately she had to cancel. I was feeling a little down for a while, but now it's kind of nice just to chill in by bed in candle light and listen to Afternoon Acoustic -playlist on Spotify. I think I'll go to bed early tonight so that I'll make it to my morning Skype meeting and then head to work full of energy! Good night guys xx

Labels: , , ,

0 Comments:

Post a Comment

Subscribe to Post Comments [Atom]

<< Home