Thursday, 5 January 2017
Jotkut ehkä tietääkin, että oon bloggaillut todella pitkään, oikeastaan aina tällä Bloggerin alustalla. Tähän asti olen kirjoitellut vähän mistä sattuu, mutta nyt täällä Australiassa oleillessani blogille on vihdoin löytynyt sellainen punainen lanka, jonka voisi sanoa olevan matkailu. Niinpä päätin lähteä kokeilemaan jotain uutta. Mulle tuli nimittäin mahdollisuus hypätä Rantapallo.fi:n kelkkaan, ja ryhtyä bloggaamaan heidän sivustonsa alla. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Rantapallo nostaa mun blogitekstejä sivustollaan sekä aina välillä omissa somekanavissaan. Tähän asti mun blogissa ei ole näkynyt mitään mainoksia, mutta jatkossa niitä tulee jonkin verran sivuilla olemaan. Toivottavasti tämä ei teitä karkoita, vaan toivotaan, että mainokset on myös teille hyvin kohdennettuja! En osaa vielä sanoa koska siirto tarkalleen tapahtuu, mutta ihan lähiaikoina kuitenkin. Mua vähän jännittää, mutta toivotaan että tämä avaisi uusia ovia, ja että päätös osoittautuu oikeasti! Uudeksi osoitteeksi tulee www.rantapallo.fi/liljalumilla, toivottavasti seuraatte mua blogimuuton mukana! Uuden osoitteen voi toki laittaa jo valmiiksi muistiin :)
--
I have been blogging for a very long time already, always using Blogger as the software. Until I came here to Australia I used to write about whatever came to my mind, but now I have finally found a theme for the blog. I would say that it is traveling, which is why I have decided to start blogging on a Finnish travel community's page. What this means in general is that they will give me more visibility on their homepage and occasionally in their social media channels. This helps me gain more readers, and in return there will be some of their ads on my page. I hope you don't mind that. I will still be posting about the same stuff as before, so the only things that will actually change is the layout of the blog and the address, which will soon be www.rantapallo.fi/liljalumilla. I hope you will follow me and the blog as we move to a new address! This will happen soon - of course I'll let you know when!
NEW ERA

Friday, 30 December 2016
10 x MAKES ME HAPPY

Päätin koota muutamia pieniä asioita, jotka ovat viimeaikoina ilahduttaneet mua. Kuvituksena kuvia Bondi Beachilta.
1. Sain töissä ylennyksen, ja tästä lähtien olen ravintolamme supervisor! Titteli vastaa suunnilleen vuorovastaavaa, ja tarkoittaa toki myös palkankorotusta eli lisää rahaa matkakassaan! Sain kyllä myös aika paljon lisävastuuta, mutta eiköhän tästä selvitä.
2. Tove Lo:n uusi Lady Wood -albumi!!! Jätin tän postauksen pariksi viikoksi roikkumaan, joten nyt oon kyllä jo kerennyt kyllästyä siihen, haha!
3. Kämppikseni kellarista löytämä tuuletin, joka tekee kuumista öistä huomattavasti siedettävämpiä.
4. Tehtiin vihdoin meidän kämpille siivousvuorolista, joten täällä on nyt ihanan siistiä. Toivottavasti tää myös pitää.
5. Löysin ihan meidän vierestä kuntosalin, joka on vasta epävirallisesti auki. Ilmastointia ei siellä vielä ole, mutta jäsenyydestä ei myöskään tarvitse maksaa yhtään mitään ennen virallisia avajaisia. Tää tilanne on jatkunut jo reilun kuukauden, eli ihan kivasti on tullut säästettyä.
6. Kämppikseni meikkipussista löytyi kynsilakka, joka sopii täydellisesti lempipaitani väriin! Kauniisti kun pyysin, sain lainata. Luulen, että tuun vielä omimaan kyseisen putelin kokonaan itselleni, haha.
7. Vaikka töitä piisaa, vapaapäiville löytyy Sydneyssä aina jotain tekemistä. Mun mielestä on kiva tehdä pieniä tutkimusmatkoja lähiseudulle, vaikka esim ihan vieressä sijaitseva keskuspuistokin, Centennial Parks, on myös vielä näkemättä...
8. Työkaveri kutsui mut uudenvuoden kattoterassibileisiin, joista oon aivan liian innoissani! Tää johtuu ehkä siitä, että pelkäsin jo uudenvuoden päättyvän koti-illaksi.
9. Mun ihan hullu 13 päivän työputki alkaa kohta olla ohi. Oon tehnyt tosi pitkiä päiviä, joten panokset alkaa kieltämättä vähän loppua, varsinkin kun meillä on ollut todella kiireistä viimeisen viikon ajan. Päättyispä ihmisten lomat jo niin menisivät töihin ja koteihinsa eikä rannalle ja ravintoloihin!
10. Jouluna tosiaan iski koti-ikävä, mutta sekin on jo selätetty. Oon tässä jo kovin suunnitellut mahdollisesti maaliskuulle osuvaa East Coast -roadtrippiä, enkä malta odottaa ajan kuluvan (ja matkakassan kertyvän..). Matkakaveri tosin vielä uupuu, mutta eiköhän sellainen jostain löydy. Tai sitten meen yksin.
Sorry guys, only in Finnish this time. I feel lazy. Enjoy the photos xx

Thursday, 22 December 2016
CHRISTMAS IN SYDNEY

Vasta pari päivää sitten havahduin siihen, että joulu on oikeasti ihan kohta, joten päätettiin Iian kanssa käydä katsomassa kaupungin joulumeininkejä. Mun lemppari oli ehdottomasti valaistu St. Mary's Cathedral, ja tuolla sisälläkin sattui juuri olemaan joku joulumusiikkiesitys! Myös kaikki kauppakeskukset on ihan viimeisen päälle koristeltu, saas nähdä onko mulla aikaa käydä kuvaamassa myös niitä. Sydneyn kaupunki on siis pistänyt parastaan joulutunnelman luomisessa, vaikka minkäänlaista joulumieltä en itsessäni havaitsekaan. Ei vaan tunnu joululta kun en ole lähettänyt joulukortteja (sori Viki haha hups), ostanut joululahjoja, saatikka nähnyt hiutalettakaan lunta. Tuun myös olemaan koko joulun töissä, mikä ei kyllä haittaa ollenkaan, sillä palkka tulee olemaan erittäin hyvä. Luulen kuitenkin, että vähän tulee ikävä perhettä viimeistään siinä kohtaa kun näkee kuvia kuusen koristelusta, notkuvasta joulupöydästä ja riemukkaista lahjojenavaushetkistä.
--
Sydney is trying so hard to make it feel like Christmas. It was only yesterday that realized Christmas is only few nights away, so me and Iia decided to take a tour to see all the best christmas lights in the city. We missed the fireworks in Darling Harbour, but fortunately they have fireworks there every other Saturday, so that's kind of alright. Also all the shopping centers are beautifully decorated, we'll see if I'll have time to take some photos of those too. I think it's gonna be weird just working all Christmas and not spending any time with my family. Even though it doesn't feel like Christmas at all, I have a feeling that I'll start missing them so much once I see the photos from the Christmas dinner and the happy moments of opening presents.

Tuesday, 20 December 2016
EXPLORING LITTLE BAY
Hei vaan, täällä on paiskittu töitä siihen tahtiin että ei ole blogia kerennyt päivittelemään. Mulla on ollut kahdeksan päivän työputki, ja huomenna alkaa sitten kolmentoista päivän maratoni. Seuraavaksi olenkin vapaalla vasta ensi vuonna, huh! Tänään mulla oli kuitenkin vapaata tän kaiken keskellä, ja lähdettiin kämppikseni Melisan kanssa meille kummallekin ennestään tuntemattomalle rannalle, Little Bay Beachille. Tuonne on meiltä vain puolen tunnin matka, ja päätös lähteä reissuun tehtiin tosi spontaanisti. Little Bay:n alue vaikutti todella rauhalliselta ja varakkaalta. Ranta oli piilossa, mutta siellä oli kuitenkin yllättävän paljon porukkaa. Suojaisassa poukamassa ei ollut ollenkaan hurjia aaltoja kuten vaikka Bondilla, ja tämä oli ihan kivaa vaihtelua. Vesi oli tuolla todella kirkasta, kuten kuvistakin näkee.
Biitseilyn jälkeen mulla oli suunnitelmissa treffata työkaveria drinksujen merkeissä, mutta se valitettavasti peruuntui. Ensin mua harmitti aika paljon, mutta nyt on oikeastaan ihan kiva vaan hengailla tässä koneella kynttilän valossa ja kuunnella spotifystä Afternoon Acoustic -soittolistaa. Taidan mennä aikaisin nukkumaan, jotta jaksan aamulla herätä skypetreffeille ja siitä sitten pirteänä töihin!
--
Hello there, I've been working eight days straight so haven't had any time for the blog! Tomorrow I will start a 13-day work marathon, and my next day off will therefore be next year. Anyhow, today I had a day off and me and my roomie Melisa decided to go explore a new beach, Little Bay Beach. The area seemed very quiet and wealthy. The beach was quite hidden, but there were surprisingly many people there. There were no big waves like in Bondi for example, but the water was very clear, as you can see from the photos. I strongly recommend for you to visit this beach, the scenery was absolutely beautiful!
After the beach I had dinner plans with a friend from work, but unfortunately she had to cancel. I was feeling a little down for a while, but now it's kind of nice just to chill in by bed in candle light and listen to Afternoon Acoustic -playlist on Spotify. I think I'll go to bed early tonight so that I'll make it to my morning Skype meeting and then head to work full of energy! Good night guys xx

Wednesday, 14 December 2016
ROYAL BOTANIC GARDENS CHILLOUT
Tällä viikolla Sydneyssä on ruvennut läpötilat kohoamaan reippaasi yli 30 asteen, ja tänäänkin odotellaan 38 asteen hellettä kauhunsekaisin tuntein. Harmi, että päivä ei kuitenkaan näytä kovin aurinkoiselta, joten tämä päivä taitaa kulua tylsiä velvollisuuksia hoidellessa ja lämpöä pakoillessa. Hyppäsin yksi päivä mun sängylle, ja nyt siitä irtoilee ne pohjalevyt ihan koko ajan. Meillä on kotona hiukan erikoinen tilanne, sillä pari tyyppiä on muuttanut pois, ja on hiukan epäselvää, kuinka pitkään me loput pystytään tässä asumaan. Toivotaan kuitenkin, että ainakin siihen asti kunnes mun on aika jatkaa matkaa Sydneystä pohjoiseen. En malta odottaa, musta tuntuu että oon niin loman tarpeessa, haha! Tää viikko on tuntunut olevan täynnä kaikenlaisia pieniä vastoinkäymisiä, enkä oo ollut ollenkaan oma hymyilevä itseni. Toivottavasti huominen vapaapäivä korjaa asian ja saan vaihteeksi jotain kivaa mietittävää.
--
This week the temperatures have been getting remarkably high, and today we are expecting 38 degrees. Too bad it's not gonna be sunny, so I'll probably have to make some other plans than beach/pool. The other day I jumped on my bed and now the wooden parts in the bottom keep coming off. This week has been full of little annoying things and I haven't been my happy self at all. I hope my day off tomorrow will give me some more positive thoughts.
Photos of me by Austin Soleil, edit by me