SURVIVORS ISLAND - SPRING BREAK EDITION

 

Enemmän tai vähemmän ehjin nahoin on taas selvitty Saksan rajojen sisäpuolelle. Torstaista sunnuntaihin kestävä Erasmus Spring Break on nyt taputeltu, vaikka välillä meinasi usko loppua kesken.

Bussi Münchenistä Kroatian Pagiin starttasi keskiviikon ja torstain välisenä yönä, ja tarkoituksenamme oli ladata akkuja tulevaa bilelomaa varten. Epäonneksemme takanamme istui kuitenkin polttariporukka, joka riehui koko matkan. Milloin mulla oli takani istuvan kädet ja jalat naamallani, koska kaljaa päälläni, milloin tuoliani potkittiin tai heilutettiin… Välillä ikkunaa hakattiin kuin viimeistä päivää ja välillä naamaani tökittiin dildolla. Tätä jatkui valehtelematta koko yön, eikä mikään sanominen auttanut.

Noin yhdeksän aikaan aamulla saavuimme Kroatian rajalle, ja poliisi tuli bussiin tarkastamaan kaikkien passit. Yllätys, yllätys – kolmelta ihmiseltä uupui kyseinen asiakirja! Lisäksi kolmelta ihmiseltä löytyi myös huumeita, joten siinähän oli katastrofin ainekset kasassa. Neljä tuntia istuttiin auringonpaisteessa rajalla ja odotettiin, että mitä näille ihmisille tehdään. Lopulta jouduimme ajamaan heidät takaisin Sloveniaan, dumppaamaan passittomat sinne, ja vasta sitten pääsimme jatkamaan matkaa. Lisäksi bussin ilmastointi oli erittäin heikko, joten siinä meillä oli varsinainen liikkuva sauna, kun ulkona oli yli 30 astetta lämmintä. Lopulta bussi oli kuumentunut niin paljon, että ilmastointi lakkasi kokonaan toimimasta! Voin rehellisesti sanoa, että mulla ei ole koskaan ennen ollut niin hiki! Bussimatkan oli tarkoitus kestää 10,5h, mutta kaikkien vastoinkäymisten takia aikaa kuluikin 21 tuntia.

Loppu hyvin, kaikki hyvin, pääsimme vihdoin perille. Ilma oli lämmin ja matkustimme Pagin saarelle kivalla lautalla. Vesi oli turkoosia ja maisemat nättejä. Menimme lähes suoraan hotellillemme laittautumaan, jonka jälkeen lähdimme ulos syömään. Sieltä suuntasimme Zrce –biitsille, jossa varsinainen festarialue sijaitsi. Se oli siis ranta, joka oli täynnä toinen toistaan siistimpiä rantabaareja. Festareilla esiintyi mm. Sigma ja Klingande, ja niitä oli kyllä kiva katsella ja tanssia musiikin mukana koko yö.

Perjantaina meillä oli järjestetty boat party isolla jahdilla. Voi miten hauskaa siellä oli olla pikku tumussa keskellä päivää ihanien ihmisten, hyvän musiikin ja kauniiden maisemien saartamana! Olen aina halunnut tuollaiselle boat partylle, joten olen iloinen, että tuli mentyä. Kävimme syömässä ja menimme Zrce –biitsille ottamaan aurinkoa ja fiilistelemään tunnelmaa. Sen jälkeen lähdimem taas hotellille valmistautumaan iltaa varten ja sitten isommalla porukalta pre-partyjen kautta takaisin festarialueelle klubittamaan. Hauskaa riitti, kunnes olin menossa tilaamaan juotavaa ja huomasin, ette laukustani enää löydykään muuta kuin huulipuna. Tanssilattialta löytyi henkkarini, tyhjä kukkaroni ja puhelimeni kuori. Kyllä otti päähän ja ilta meni aikalailla pilalle, mutta siitä huolimatta mulle jäi positiivinen mieli myös tästä illasta.

Lauantai päivä vietettiin kokonaan rannalla ja uimapatjalla lojuen. Illalla päätimme lähteä syömään vähän paremmin, ja tilasin tonnikalapihvin sillä kaverini kehuivat sitä. Maku oli hyvä ja pidin myös peruna-pinaatti –lisukkeesta, kunnes yhtäkkiä tunsin jotain kurkussani. Koitin nielaista sitä, mutta se juuttui sinne vain pahemmin. Aloin yskiä, en saanut henkeä ja olin muutenkin aivan pihalla. Kaikki ravintolan asiakkaat ryntäsivät auttamaan, joku teki heimlich –otteen minulle ja lopulta iso ja terävä kalanruoto tuli ulos. Voin kertoa, että oli kyllä aika pelottava hetki kun luulin, että kohta tulee lähtö jos se ei nyt tule ulos ja vähän äkkiä. Kurkkuuni tuli joku haava ja kävin lääkärissä näyttämässä sitä, mutta kaikki oli kuitenkin kunnossa. Jotain puuduttavaa suihketta sain lievittämään kipua, mutta viimeinen ilta jäi kyllä sen takia välistä, sillä en pystynyt nielemään lainkaan.

Hyvä niin, sillä seuraavana päivänä oli aikainen herätys ja matka takaisin Müncheniin. Paluumatka sujui noin tsiljoona kertaa paremmin kuin menomatka. Vaikka bussissa oli kuuma, olin tosi hyvällä fiiliksellä, eikä polttariporukkakaan jaksanut enää riehua. Selvisimme vain 12 tunnissa kotiin, eli vain tunnin myöhässä aikataulusta.

Vaikka tämäkin reissu kuulostaa enemmän tai vähemmän katastrofaaliselta, mulle jäi silti tosi positiivinen olo siitä. En jaksanut turhaan pahoittaa mieltäni vastoinkäymisistä, vaan olin iloinen lähes koko matkan ajan. Kaverini ihmettelivät, että miten jaksan vielä kaiken jälkeen hymyillä. Niinhän se kuitenkin on, että ei itku auta kun kusi on jo housussa. Joten mieluummin sitä on sitten hyvällä tuulella.