Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Lilja Lumilla

Tuesday 9 February 2016

LÄNSIMAALAISKUPLASSA

IMG_3507
IMG_3535
It's not all burgers and frappuccinos everywhere. 

Meidän pakastin oli jäätynyt suunnilleen umpijäähän paukkupakkasten aikana, joten ongelman ratkaistakeseni jouduin tyhjentämään sen. Samalla löysin kämppikseni sinne varastoimat kanan jalat. Siis kyllä, pelkkiä jalkoja, ei lihaa, vaan pelkkiä koipia missä on ne "varpaat", kynnet ja kaikki kiinni. Koin todellisen kulttuurishokin.

Sinäänsähän pelkät jalat eivät ole sen pahempi asia kuin itse lihakaan, mutta jotenkin mua etoo ajatus siitä, että mun pakastimessa on jonkun kuoleen eläimen erittäin elävännäköisiä jalkoja.  Miten noin luisia kinttuja voi edes syödä? Kuskasin ne parvekkeelle ja toivon, etteivät ne koskaan palaudu sieltä paikalleen, vaan löytävät tiensä roskiin tai jonnekin muualle, pois mun silmistä. Muuten en ehkä voi enää säilyttää mun mustikoita, tai yhtään mitään muutakaan, pakastimessa.

Näköjään uusia juttuja toisesta kulttuurista voi oppia vaikka ihan omassa kodissa, täysin arkisten askareiden keskellä. Täytyy vaan opetella ymmärtämään, että joissain kulttuurissa eri asiat ovat normaaleita kuin meillä. Vaikka matkakuume on kova, pitää ajatella positiivisesti, sillä muihin kulttuureihin pääsee näköjään tutustumaan yllättävän helposti - ei tarvitse edes omasta kodista poistua. 

EDIT // Tän tekstin kirjoittamisesta on nyt parisen viikkoa, ja jalat ovat mystisesti kadonneet, jee! :D

Labels:

Monday 8 February 2016

SAKSAN SISÄLLÄ MATKUSTAMINEN

P5010623
Berliini
  P4050400
Hampuri
  P3070182
Salzburg

Mikäli tänne eksyy Saksassa reissailusta kiinnostuneita, niin tässä pientä infoa siitä, kuinka matkustus kannattaa järjestää maan sisällä. Samalla tää toimii saatetekstinä näille parille julkaisemattomalle kuvalle!

Saksan sisällä pääsee matkustamaan helposti ja edullisesti, sillä bussiyhtiöt on hyvin kilpailutettu. Megabus, Mein Fernbus ja Flixbus ovat todella halpoja, ja maan päästä päähän voit päästä ihan muutamallakin eurolla. Systeemi on siis sama kuin Suomessa esim. Onnibus.com:lla; varaat netistä etukäteen ja mitä aikaisemmin sen teet, sitä halvemmalla pääset. Kaikissa busseissa ei välttämättä ole pistorasiaa, joten kannattaa varautua power bankilla. Oman kokemukseni mukaan bussit ovat myös ihan täyteen buukattu, joten oman penkkirivin saaminen on tällöin mahdottomuus. Joskus kuitenkin on ok tinkiä matkustusmukavuudesta, kun pääsee oikein halvalla, ja niskatyyny helpottaa huomattavasti. Junalla pääsee nopeammin, mutta hinnat ovat melko kalliit. Kuitenkin lähiseudulle kannattaa mennä junalla, ja esim. Baijerin sisällä, sekä Saltzburgiin, pääsee matkustamaan edullisesti Bayern ticketillä, joka on vuorokauden voimassa. Yhdellä lipulla saa matkustaa muistaakseni viisi henkeä, ja heittäisin lipun hinnaksi ehkä n.40e? Bayern ticketin voi ostaa lipunmyyntiautomaatista ja lippuluukulta.

Saksan kaupungeista olen käynyt Münchenin lisäksi (linkit erillisiin postauksiin kaupungeista):
Suosittelen näitä kaikkia, paitsi ehkä Dortmundia, jossa olin käymässä vain kaverini takia. Kaupunki on ihan teollisuuskaupunki, eikä siellä ole varsinaisia nähtävyyksiä.

Labels: , ,

Wednesday 3 February 2016

MÜNCHEN -OPAS

Tässä kompakti opas Müncheniin; mitä, missä ja miten! Teksti sisältää perus infoa siitä, miten kaupungissa kannattaa liikkua, mitä kannattaa käydä katsomassa, missä ruokailla ja minkälainen hintataso kaupungissa on.

neues rathaus notext

Saapuminen ja liikkuminen

Münchenin lentokenttä on yksi Euroopan suurimmista ja kiireisimmistä, mutta silti siellä on tosi selkeä liikkua. Lentokentältä kulkee S-Bahn, eli lähijuna, suoraan keskustaan. Lippu kannattaa ehdottomasti ostaa, sillä lentokenttäjunassa on poikkeuksetta tarkastaja (he ovat yleensä pukeutuneet tavallisiin vaatteisiin, joten heitä on mahdoton tunnistaa). Lipun saa ostettua automaatista, joka saattaa kuitenkin olla aika hankalaa. Onneksi paikalliset auttavat mielellään ja välillä kentällä on myös henkilökuntaa, joka opastaa lippujen ostossa.

Julkisessa liikenteessä on käytössä vyöhykesysteemi, jonka mukaan liput hinnoitellaan. Riippuen siitä, missä päin aiot liikkua, kannattaa miettiä ostatko lipun koko alueelle vierailusi ajaksi, vai meno-paluu -lipun ja lisäksi pienemmän vyöhykelipun esim. vain keskustan alueelle. Lippu käy kaikkiin julkisiin kulkuvälineisiin. Lippuja ei siis aina tarkasteta, mutta koska tarkastajat ovat mitä tahansa 18-60 ikävuoden väliltä, yksin tai yhdessä, ja siviilivaatteisiin pukeutuneita, eikä heitä siksi voi tunnistaa, kannattaa mukana olla voimassaoleva lippu ihan poikkeuksetta.

Must-see nähtävyydet

Englischer Garten, joka on Manhattanin Central Parkiakin isompi, kannattaa ehdottomasti katsastaa, erityisesti kesä-aikaan. Tällöin puisto on täynnä piknikkaajia, nuorallakävelijöitä, ihmisiä pelailemassa ja tottakai pussikaljalla. Puiston läpi kulkee joki, jossa voi omien taitojensa puitteissa käydä surffaamassa. Myös pelkkä surffaajien katselu on viihdyttävä ja suosittu aktiviteetti. Kesällä joesta on myös iloa muillekin kuin surffaajille: siellä voi myös uida! Vesi on kylmää ja virta on kova, joten kannattaa olla varovainen ja varma siitä, että omat uimataidot ovat riittävät. Joessa uiminen ei tietenkään ole virallisesti sallittu, mutta kaikki tekevät sitä ja se on todella hauskaa! Alajuoksulla virtaus ei myöskään ole kova, joten siellä voi käydä kastautumassa vähän pienemmälläkin seikkailunhalulla. Puistossa on toki muutakin tekemistä, esim. Chineser Turm ja sen biergarten kannattaa käydä katsomassa. Puiston lammessa on myös mahdollisuus polkuveneilyyn.

bmw museum

Olympia Park. Täällä pidettiin vuoden 1972 olympialaiset. Puisto on suuri, ja sen kukkulalta on hienot näkymät kaupungin ylle. Jos pelkkä kukkula ei tyydytä, noin viidellä eurolla pääsee ylös olympiatorniin, josta näkee todella, todella pitkälle. Tottakai puisto on ihan itsessään nähtävyys, sillä olympiastadion on hieman tavallisesta poikkeava. Täällä näkyy myös paljon esim. lenkkeilijöitä. Olympia Parkissa sijaitsee myös BMW:n pääkonttori sekä ilmainen museo/showroom, jossa kannattaa myös käydä pyörimässä. Näyttely on kiinnostava eteenkin autofanaatikoille!

Marienplatz ja shoppailu. Tää on niin perus, etten ensin edes osannut ajatella. Marienplatz on Münchenin keskusaukio, jossa on kaupungintalo, Neues Rathaus. Rathausia vastapäätä on kirkon torni, johon suosittelen kiipeämään koska sieltä näkee keskustan todella kivasti. Aika moni luikahtaa torniin sisään ilmiaseksi, mutta maksu opiskelijalta taisi olla n. 2e. Viktualienmarkt on tori joka sijaitsee myös ihan Marienplatzin vieressä, joten siellä voi käydä vaikka ihan vaan pikavisiitillä.

Marienplatzin läheisyydestä löytyvät myös ikoninen Frauenkirchen ja pääostoskatu, jonka varrelta löytyy ainakin viisi H&M:ää, Forever 21, Urban Outfitters, tursitikauppoja, kahviloita ym. mitä nyt toivoa saattaa. Myös sivukaduilla (Sendlinger Strasse) on hyvä tarjonta liikkeistä, ja sieltä löytyy esim. Hollister, Abercrombie & Fitch, American Apparel, Zara Home ja vähän tuntemattomampiakin liikkeitä. Shoppailumahdollisuudet ovat siis hyvät, mutta keskustassa on etenkin viikonloppuisin ihan sietämätön ruuhka. Jos haluat shoppailla vähän enemmän rauhassa, suosittelen käymään esim. Olympia Einkaufzentrumissa tai Riem Arkadenissa. Samat liikkeet löytyy joka paikasta, mutta Riem oli ehkä mun oma lemppari :)

nymphenburg

Nymphenburgin linna. Jos olet vaan pikavisiitillä, eikä sinulla ole aikaa tehdä päiväreissua Neuschwansteiniin tai Herrenchiemseen linnaan, suosittelen käymään Nymphenburgin linnassa, jonne pääsee ihan ratikalla Münchenin keskustasta. En itse käynyt siellä sisällä, mutta linnan puutarha on ihana, ja joessa uiskentelee joutsenia ja jättimäisiä kaloja. Pytkinki on kuulemma kuitenkin myös sisältä näkemisen arvoinen.

Nämä kaikki nähtävyydet kerkeää hyvin koluamaan läpi viikonlopun aikana. Kannattaa ehdottomasti myös käydä jossain biergartenissa (isoimmat Hirschgarten ja Chineser Turm, myös Isarin varrelta löytyy. Näitä on oikeastaan pitkin kaupunkia ja paljon eri kokoisia). Jos olet kiinnostunut jalkapallosta, kannattaa käydä katsomassa Allianz Arena, joka on paikallisen joukkueen, FC Bayern Münchenin, kotistadion. Lisäksi suosittelen tekemään kävelyretken Münchner Freiheitilta Marienplazille. Reitti on suora ja matkalla on paljon nähtävää, kuten Odeonsplatz ja Marienhof. Seutu on muutenkin tosi kivaa. Myös Isarin rannalla kuuluu käydä hengailemassa esim. grillauksen merkeissä.

Melkein unohtui! Münchenin vieressä (n. puoli tuntia lähijunalla) sijaitsee myös yksi suurimmista keskitysleireistä; Dachau. Historiasta kiinnostuneille ehdottomasti must see! Münchenistä löytyy myös paljon museoita, mutta itse kävin vain Deutches Museumissa, joka on tekniikkaan keskittynyt ja ihan hervottoman kokoinen. Esim. insinööreille ja muille tekniikasta kiinnostuneille se on varmasti hurjan antoisa!

Ruokapaikat

Türkenstrasse on täynnä söpöjä pieniä ravintoloita ja kahviloita, joissa on kohtuullinen hintataso. Kaupunki tarjoaa todella monta custom-burgeri paikkaa, joita olen täällä blogissakin vähän esitellyt. Näistä esim. Ruff's Burger, Hans Im Glück ja Holy Burger on todettu hyviksi (jälkimmäisessä tosin huono palvelu, mutta hyvää ruokaa kuitenkin). Kennedy's Irish bar löytyy Sendlinger Torilta. Sieltä saa tosi hyviä ja isoja annoksia, paikka on yleensä ihan täynnä, mutta siellä on hyvä tunnelma, ja esim.Bayern Münchenin pelit voi käydä katsomassa täällä. Toinen hyvä sporttibaari oli The Keg, joka näytti esim. Suomen jääkiekkopelit. Sijaitsee Münchner Freiheitin lähistöllä, siellä pidetään myös esim. tietovisoja ja välillä olutta annetaan tunnin ajan ilmaiseksi. Kunnon juottola siis, ja suht edullinen. Sendlinger Torin lähellä on myös muita kivoja ja edullisia ruokapaikkoja. Jos haluaa salaattia, suosittelen Dean&David -ketjua, nam!

englischer garten

Hintataso

Ruoka on Saksassa tiedettävästi halvempaa kuin Suomessa, joka pitää ihan paikkansa. Tulotaso Baijerissa on kuitenkin kova, ja siksipä München on ehdottomasti Saksan kallein kaupunki. Ruoka-annokset ketjuravintoloissa pyörivät kympin paikkeilla, ja erikoiskahvista saa maksaa 3-4 euroa, eli aika samat hinnat kuin Helsingissäkin. Muista kuitenkin, että Saksassa on tapana antaa 10% tippi, joten todellisuudessa hinnat ovat pöytiintarjoilumestoissa hieman kalliimpia. Ydinkeskustan turistiansakahviloita kannattaa välttää, sillä Universität-Freiheit -akselilla pääset halvemmalla. Viini, olut ja drinkit ovat halvempia kuin Suomessa, ja ravintoloissa menuun kuuluu usein alkoholijuoma. Litran oluttuoppi maksaa n. 8e, 2dl viiniä ehkä 4-5e. Lisäksi useissa paikoissa on take-away alkoholijuomat, eli voit hakea vaikka biergartenista kylmän oluen muovimukiin ja siirtyä puiston nurmikolle siitä nauttimaan.

Asuminen on Münchenissä yhtä kallista kuin Helsingissä, eli yksiöstä hyvällä sijainnilla saa pulittaa helposti sen 800e/kk. Asunnon löytäminen on myös lähes mahdotonta, sillä jostain syystä kaikki haluavat asua Münchenissä. Jos siis haluat muuttaa Müncheniin, kannattaa aloittaa asunnon etsiminen hyvissä ajoin. Oktoberfestin aikaan hotellit on buukattu täyteen jo kuukausia, ellei vuottakin, etukäteen, joten jos matkustat syksyllä, ota tämä huomioon.

Jos tästä jäi jotain puuttumaan, mikä on todennäköistä, niin viestiä vaan tulemaan niin täydennän tätä oikein mielelläni.