Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Lilja Lumilla

Tuesday, 28 July 2015

AAMIAINEN MÜNCHENIN YLLÄ

P7250233P7250247

Tässä pieni brunssivinkki mikäli pyörit Münchenissä jonain lauantaina tai sunnuntaina. TUM:n, eli yliopiston arkkitehtuurirakennuksen katolla järjestetään tällöin brunssi. Valikoima on laaja, varsinkin jos menee ajoissa. Paikka on hieno ja tunnelma rento, katolta näkee koko kaupungin. Hinta on 15 euroa, joka sisältää puolen litran schorlen (mehua+limpparia) ja koko brunssibuffetin. Jos haluaa kahvia, olutta tai muuta juotavaa, ne joutuu ostamaan erikseen. Kahvila on myön muulloin auki, eli sinne pääsee vaikka ei mieli tekisikään juuri brunssia. 

Käytiin tuolla lauantaina ennen Ainon kotiinlähtöä. Ilma oli jokseenkin tuulinen, mutta katolla tarkeni kuitenkin ihan hyvin. Pahimmat helteet täällä ovat nyt aikalailla ohi, ja lämpötilat pyörivät n. 23 asteessa. Ihan liian kylmä, mä oon ainakin ihan jäässä koko ajan. Huomasin kuitenkin juuri, että helteet on tulossa ensi viikolla Suomeen, täydellistä!

Labels: , , , ,

AAMIAINEN MÜNCHENIN YLLÄ

P7250233 P7250247

Friday, 19 June 2015

VERONA

Sunnuntaina teimme päiväretken Veronaan, jonne oli Gardajärveltä vajaa parin tunnin ajomatka. Aluksi vettä satoi kaatamalla, ja sonnustauduimme tyylikkäisiin, keltaisiin kertakäyttösadetakkeihin. Onneksi sade kuitenkin lakkasi, ja lopulta saimme kierrellä kaupunkia ilman sateeltasuojautumisvälineitä. Verona oli todella kaunis ja romanttinen kaupunki. Vaikka siellä olikin paljon turisteja, tunsin oloni jotenkin kodikkaaksi. Katsoimme Veronan roomalaista teatteria vain ulkoapäin, samoin Julian parveketta, josta Shakespearen näytelmä Romeo & Julia on saanut inspiraationsa. Muuten kiertelimme kaupunkia ja sen kauniita pikkukatuja, kävimme muutamassa liikkeessäkin. Jäi kaduttamaan, etten ostanut Disney-kaupasta löytämääni Nalle Puh -tyynyä! Lisäksi söimme pastaa ja tiramisua, kahvia unohtamatta tottakai. P6140248P6140195P6140133P6140138P6140183

Tilannehuumoria, kun Aki päätti soluttautua turrejoukkoon.

P6140204

Poseeraustaidot kymppi. Tää oli oikeesti paras kuva musta tuolla... Aina ei vaan onnistu :D

P6140148P6140179

Julian parveke oli yllättävän mitäänsanomaton ja matalalla.

P6140152

Labels: , , , , ,

VERONA

Sunnuntaina teimme päiväretken Veronaan, jonne oli Gardajärveltä vajaa parin tunnin ajomatka. Aluksi vettä satoi kaatamalla, ja sonnustauduimme tyylikkäisiin, keltaisiin kertakäyttösadetakkeihin. Onneksi sade kuitenkin lakkasi, ja lopulta saimme kierrellä kaupunkia ilman sateeltasuojautumisvälineitä. Verona oli todella kaunis ja romanttinen kaupunki. Vaikka siellä olikin paljon turisteja, tunsin oloni jotenkin kodikkaaksi. Katsoimme Veronan roomalaista teatteria vain ulkoapäin, samoin Julian parveketta, josta Shakespearen näytelmä Romeo & Julia on saanut inspiraationsa. Muuten kiertelimme kaupunkia ja sen kauniita pikkukatuja, kävimme muutamassa liikkeessäkin. Jäi kaduttamaan, etten ostanut Disney-kaupasta löytämääni Nalle Puh -tyynyä! Lisäksi söimme pastaa ja tiramisua, kahvia unohtamatta tottakai. P6140248 P6140195 P6140133 P6140138 P6140183

Tilannehuumoria, kun Aki päätti soluttautua turrejoukkoon.

P6140204

Poseeraustaidot kymppi. Tää oli oikeesti paras kuva musta tuolla... Aina ei vaan onnistu :D

P6140148 P6140179

Julian parveke oli yllättävän mitäänsanomaton ja matalalla.

P6140152

Labels: , , , , ,

Monday, 2 February 2015

JANUARY THROUGH MY PHONE

ruokaaniihemmetisti

Tehtiin töissä vähän villimpiä kokeiluja ruokakuvauksen suhteen // Smoothie on ollut lähes joka-aamuinen aamiaiseni // Tein myös peruna-porkkanamuusia - tuli kyllä hyvää, mutta myös hirveä määrä // Jaoin töissä neljä tuntia flyereitä. En näemmä ole vieläkään päässyt siitä hommasta täysin eroon...

matkalllaaakuulutukseet

Viihdykettä matkalla viidenteen kerrokseen // No mitä tästä nyt voisi sanoa... en oikeestaan tehnyt ton kahvakuulan kanssa mitään järkevää // Tonne mä kohta meen! Enää alle kuukausi, apua! // Oon alkanut kulkea junalla, ja koska siellä ei yleensä toimi netti, oon löytänyt uuden tavan viihdyttää itseäni. Suosittelen kyllä lukemista ihan kaikille!

lisääruokaavaa

Heikkona hetkenä mukibrownieta // Mansikka-valkosuklaa -juustokakku. Oli kyllä ihan törkeen hyvää, vaikka itse sanonkin. // Tän viikonlopun ohjelmaan on tiiviisti kuulunut takan lämmitys // Ei erityisen esteettinen, mutta kuitenkin hyvin proteiinipitoinen ruoka-annos

ugibugiiijuu

Kavereiden kanssa La Torrefazionessa herkuttelemassa // Mun puhelimen kamera sekoili...ja kyllä, luin junassa lukion historiankirjaa huvikseni // Niin se aika vaan kuluu, kohta ollaan Saksassa! // Menossa metsään!

Tuesday, 16 December 2014

WEEKEND SNAPS

Tässä vielä muutama kuva viikonlopulta. Käytiin Design Hillissä puhumassa mielenkiintoisista inttijutuista ja ostamassa parit joululahjat. Vietettiin myös ihanan ystäväni 20-vuotis synttäreitä, ja oli kiva nähdä myös sellaisia ihmisä, joiden kanssa ei tule kummemmin pidettyä yhteyttä. Tällä viikolla mulla alkaa joululoma, ja oon saanut työtkin järjestettyä siten, että pääsen kotikotiin hiukan pidemmäksi aikaa. Ihana nähdä taas kavereita kunnolla ja päästä Hanhivaaran salille! Siitä oon ehkä eniten innoissani, koska se on vaan maailman paras sali. Piste.

PC130224
PC130177PC130184PC130206
Ps. Okei, kyllä ne kaverit kuitenkin voiton vie kun tarkemmin mietin.

Labels: , , ,

PC130177 PC130184 PC130206