Saturday, 22 October 2016
Kuvat St. Kilda beachilta ja Hosier Lanelta. St. Kilda beachilla voi nähdä iltaisin auringonlaskun aikaan pieniä pingviineitä, jotka nousevat merestä rannalle. Tämä jäi minulta näkemättä, mutta päivällä tuolla ollessani näimme kyllä yhden pingun syvällä kivien sisällä. Se vaikutti olevan kovin peloissaan, joten jätimme sen rauhaan enkä edes yrittänyt ottaa siitä kuvaa. St. Kildassa on muuten paljon pikkuisia kahviloita ja ravintoloita, sekä Melbournen kuuluisin uimaranta. Melbourne ei ole mikään rantaparatiisi, eikä St. Kilda ole mitään esim Bondi Beachiin verrattuna. Mutta pääasia kai, että jossain edes pääsee uimaan.
Nyt olen tosiaan saapunut Sydneyyn, Bondi Beachille. Tämä on ihan mun paikka, olo on niin onnellinen täällä! Jos totta puhutaan, Australialta halusin nimenomaan sitä rantaelämää, ja täällähän sitä piisaa! Myös kelit on Sydneyssä paljon paremmat, vaikka täälläkin on kevät ja säät saattavat vähän vaihdella. Pääsääntöisesti täällä tarkenee kuitenkin shortseissa ja t-paidassa. Viikonlopun aikana olisi tarkoitus käydä suorittamassa ns. alkoholipassi, aloittaa työnhaku ja hankkia asunto. Tästä tulikin mieleen, että oon istunut täällä kahvilassa wifittämässä melkein kaksi tuntia, mutta en ole koskenutkaan mun CV:een, jonka takia tänne tulin... Hups! Maybe next time...
MELBOURNE PHOTOS & THOUGHTS ABOUT SYDNEY
Kuvat St. Kilda beachilta ja Hosier Lanelta.
St. Kilda beachilla voi nähdä iltaisin auringonlaskun aikaan pieniä pingviineitä, jotka nousevat merestä rannalle. Tämä jäi minulta näkemättä, mutta päivällä tuolla ollessani näimme kyllä yhden pingun syvällä kivien sisällä. Se vaikutti olevan kovin peloissaan, joten jätimme sen rauhaan enkä edes yrittänyt ottaa siitä kuvaa.
St. Kildassa on muuten paljon pikkuisia kahviloita ja ravintoloita, sekä Melbournen kuuluisin uimaranta. Melbourne ei ole mikään rantaparatiisi, eikä St. Kilda ole mitään esim Bondi Beachiin verrattuna. Mutta pääasia kai, että jossain edes pääsee uimaan.
Nyt olen tosiaan saapunut Sydneyyn, Bondi Beachille. Tämä on ihan mun paikka, olo on niin onnellinen täällä! Jos totta puhutaan, Australialta halusin nimenomaan sitä rantaelämää, ja täällähän sitä piisaa! Myös kelit on Sydneyssä paljon paremmat, vaikka täälläkin on kevät ja säät saattavat vähän vaihdella. Pääsääntöisesti täällä tarkenee kuitenkin shortseissa ja t-paidassa. Viikonlopun aikana olisi tarkoitus käydä suorittamassa ns. alkoholipassi, aloittaa työnhaku ja hankkia asunto. Tästä tulikin mieleen, että oon istunut täällä kahvilassa wifittämässä melkein kaksi tuntia, mutta en ole koskenutkaan mun CV:een, jonka takia tänne tulin... Hups! Maybe next time...
Friday, 21 October 2016
BRIGHTON BEACH
Tässä parit kuvat Brighton Beachilta, Melbournesta. Nämä mökit ovat rannalla, ja tälläisen voi myös ostaa itselleen - hinta vaan on reilu 300 000 dollaria. Näissä mökeissä ei ole vettä, sähköä, eikä niissä saa viettää yötä. Nämä ovat siis periaatteessa vain esim. aurinkotuolin säilytystä varten. Brighton alueena on todella kallis, ja sen huomasi kyllä myös talojen ulkoasusta. Silti näiden pikkumökkien hinta on melkoinen! Oli ihanaa päästä hetkeksi pois suurkaupungin hälinästä. Ensimmäistä kertaa yli viikkoon kuulin linnun laulavan ja kävelin hiekkatiellä. Tuntui hyvältä.
BRIGHTON BEACH
Tässä parit kuvat Brighton Beachilta, Melbournesta. Nämä mökit ovat rannalla, ja tälläisen voi myös ostaa itselleen - hinta vaan on reilu 300 000 dollaria. Näissä mökeissä ei ole vettä, sähköä, eikä niissä saa viettää yötä. Nämä ovat siis periaatteessa vain esim. aurinkotuolin säilytystä varten. Brighton alueena on todella kallis, ja sen huomasi kyllä myös talojen ulkoasusta. Silti näiden pikkumökkien hinta on melkoinen!
Oli ihanaa päästä hetkeksi pois suurkaupungin hälinästä. Ensimmäistä kertaa yli viikkoon kuulin linnun laulavan ja kävelin hiekkatiellä. Tuntui hyvältä.
Monday, 17 October 2016
FITZROY GARDENS
Tässä pari kuvaa sunnuntaiseikkailulta, kun näytin uudelle argentiinalaiselle tytölle paikkoja. Tässä puistossa en tosin itsekään ollut vielä käynyt. Melbourne on todella meluisa kaupunki, ainakin näin suomitytön näkökulmasta, joten on kiva päästä hälinää karkuun vaikkapa puistoon. Melbournessa on paljon ratikoita, ja niistä kuuluu todella kova ääni. Kun ratikat eivät kulje, kuuluu kadulta ihmisten ääniä. Meidän hostelli on aivan Flinder's Street Stationin (päärautatieasema) vieressä, joten täällä ei ole koskaan hiljaista.

Sunday, 16 October 2016
CHINA TOWN
Australiaan saapuessani en osannut kuvitellakaan, kuinka paljon täällä on aasialaisia. Tottakai sillä, Aasiahan on lähellä ("lähellä") ja Australia tarjoaa varmasti monelle parempaa elintasoa. Ainakin Melbournessa, valehtelematta puolet katukuvan ihmisistä on aasialaistaustaisia. Olin hiukan yllättynyt tästä, mutta sehän tarkoittaa myös, että täältä löytyy myös ihka oikea China Town! Se on tosin melko pieni, mutta silti mielestäni käymisen arvoinen. Täällä on myös todella laaja tarjonta kaikenlaista aasialaista ruokaa; japanilaista, kiinalaista, vietnamilaista, thaimaalaista, taiwanilaista... Yhtenä päivänä söin taiwanilaisen hampurilaisen, ja sen voin sanoa, että oli aika jännittävä makuelämys ja todella erilainen burgeri kuin mihin olen tottunut. Harmi ettei tullut napattua siitä kuvaa!

Friday, 14 October 2016
TOO MANY CHIEFS - KAHVILASUOSITUS MELBOURNESSA
Kävimme tänään turistikierroksella Brighton Beachilla, joka on yksi Melbournen lähiöistä. Laitan kuvia rannalta myöhemmin, mutta aloitetaan nyt kahvilasuosituksella. Kyseessä on siis kahvila nimeltä Too Many Chiefs, joka sijaitsee aivan North Brightonin juna-aseman vieressä. Tämän paikan erikoisuutena oli värikäs kahvi, joka ei kuitenkaan ollut kalleimmasta päästä. Täältä saa salaattia, burgereita sekä muuta välipalaa, ja itse päädyin valitsemaan tuon herkullisen kanapatongin!
Varasin juuri matkan Great Ocean Roadille, joten siitä tulossa juttua piakkoin! Menen järjestetylle matkalle, joten hieman jännittää, koska olen kuullut noista monenlaista. Minulla on kuitenkin hiukan kiire tehdä kyseinen reissu, sillä bookkasin juuri lennot Sydneyyn! Melbourne on kyllä kiva kaupunki, mutta tällä hetkellä kaipaan enemmän rantaa ja lämpöä. Pian saan siis hiekkaa varpaiden väliin ja tännekin varmasti tulvii rantakuvia kyllästymiseen asti.

Wednesday, 12 October 2016
ROYAL EXHIBITION BUILDING
Nämä kuvat on napattu sunnuntaikävelyn lomassa Royal Exhibition Building:n tiluksilta. Löysin puistosta tuon todella suuren kävyn, ja se pääsi myös kuviin mukaan sekä pienelle seikkailulle kanssamme.
Tänään on luvassa Immigration Museum, jonka aiheena on uudisasukkaat Australiassa. Toivoisin, että oppisin samalla myös jotain aboriginaaleista sekä Australian historiasta ylipäätään. Tänään on toinen kylmä päivä (14 astetta) tällä viikolla, joten kun ulkoilu ei huvita, mielestäni on kiva keksiä jotain tekemistä sisällä. Loppuviikkoa kohden ilmat kääntyvät 20 asteen yläpuolelle, joten silloin on ehdottomasti tiedossa rantaa ja auringonottoa!
Tänään aion myös hankkia toimivan sim-kortin itselleni, sillä taistelu vanhan palveluntarjoajan kanssa on nyt ohi, ja sain rahani takaisin. Ei ole ollut kovin kivaa, kun sim-kortti ei toimi ja koko ajan saa juosta wifin perässä.

Tuesday, 11 October 2016
4 DOLLAR FITZROY
Jet lagistä toipuminen ei ollut ihan niin helppoa, kuin olin kuvitellut. Olen valvonut öisin kolmeen asti, ja päivällä taas ollut ihan kuitti. Viikonloppuna ulkona käyminen ei tietenkään auttanut tasaamaan rytmiä, vaan lähinnä pahensi sitä. Nyt lähes viikon täällä oleskelun jälkeen unirytmini alkaa palautua normaalisti, vaikka silti päikkärit on ihan must joka päivä.
Melbournessa vaihtelee sää todella paljon. Osa päivistä on olleet ihanan aurinkoisia ja lämpimiä, kun taas välillä täällä on 13 astetta, tuulee ja sataa. Myös mielialani on vaihdellut sään mukana aika rajusti. Pelkäsin jo, että en sopeudukaan tänne, mutta muiden kanssa asiasta juteltuani päädyin siihen tulokseen, että pienet mielialamuutokset kuuluvat asiaan, kun on paljon uutta ympärillä.
Nämä kuvat on Melbournen hipsterikaupunginosasta, Fitzroysta, jossa kävimme sunnuntaina neljän dollarin pizzalla (reilu kolme euroa). Ruoka ei siis tosiaankaan ollut mikään roiskeläppä, vaan enemmänkin gourmet -tyyppinen herkkuannos. Lilja approved!