Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Lilja Lumilla

Friday, 27 February 2015

AJATUKSIA ENNEN LÄHTÖÄ

IMG_0659

Ajattelin kerätä tähän postaukseen mietteitäni tulevasta vaihdostani. Lähen siis maanantaina viideksi kuukaudeksi Müncheniin, mikäli joltain on jäänyt tämä tieto välistä. Ei muuta kun annetaan palaa, saas nähdä jaksaako kukaan edes lukea näin pitkää tekstiä...

TOIVEET:

Minusta on ihanaa tutustua uusiin ihmisiin, ja toivon todella saavani uusia ystäviä vaihtoni aikana. Haluan tavata paljon erilaisia ihmisiä ja päästä kuulemaan heidän ajatuksiaan ja mielipiteitään. Tästä päästäänkin seuraavaan aiheeseen, eli siihen, etten malta odottaa, että pääsen tutustumaan myös uuteen kulttuuriin saatikka elämään sen keskellä. En kuitenkaan usko, että mitään suurempaa kulttuurishokkia on luvassa, sillä Suomi ja Saksa ovat hyvin samankaltaisia. Saksalaiset ovat kuitenkin kuulemani mukaan vielä säntillisempiä ja tarkempia asioista. Myös ruoka on erilaista; olut on aina halvin juoma ja aina on jonkinsortin bratwustia tarjolla. Saapi nähdä, miten opin noista ruokalajeista tykkäämään. Toivottavasti myös saksan kielitaitoni paranee ja saisin jotain opintopisteitäkin suoritettua.

Olenkin jo googlaillut Münchenin shoppailumahdollisuuksia, jotka vaikuttavat erittäin lupaavilta. Sieltä löytyy lähes kaikki kaupat ja toki varmasti myös paljon sellaisia, joista en ole ennen kuullutkaan. Saksassa on käsittääkseni myös pajon outlettejä, joista saa merkkitavaraa hieman edullisemmin. Tarkoituksena olisikin löytää jotkut hyvät kävelykengät! Can't waaaaiiit!

Vaihdon aikana tarkoituksena on päästä reissaamaan mahdollisimman paljon. Tottakai ihan Saksan sisällä, mutta myös muualla Euroopassa. Olemmekin jo kaverini kanssa ehtineet suunnitella yhteistä Pariisin matkaa! Ensimmäisenä lauantaina lähdemme kouluun tulevien vaihtareiden kanssa päiväretkelle Saltzburgiin, josta olen jo ihan tohkeissani. Olen muutenkin pitkään halunnut käydä Saltzburgissa, sillä se on kuulemma erittäin kaunis kaupunki (James Bond taisi jossain leffassa seikkailla siellä? :D). No pian nähdään ja lähes viikon päästä siellä jo ollaankin! Ihmeellistä....

IMG_0301

PELOT:

Tottakai viiteen kuukauteen tulee mahtumaan myös vastoinkäymisiä - toivottavasti kuitenkin mahdollisimman vähän. En koskaan ole ollut mikään murehtija, vaan katsonut aina asioiden valoisia puolia. Yksi asia on kuitenkin noussut ajatuksiini, joka ei mieltäni erityisemmin lämmitä; lihominen. Kaikki tuttuni, jotka ovat olleet vaihdossa tai muuten vaan pidempään ulkomailla, ovat palanneet kotiin aika monen ekstrakilon kanssa, enkä tarkoita nyt matkalaukun painoa. Ajatuskin enemmän kuin parin kilon lihomisesta tuntuu todella ahdistavalta. Pelkään, että jos lihon, menetän samalla kaiken itsekunnioituksen ja elämänilon. Niinpä olen päättäynyt taistella mahdollista paisumista vastaan. Raahaan juoksukamat sekä salikamat mukaan, ja aion aloittaa (tai siis oikeastaan jatkaa) kuntoilun heti uuteen maahan kotiuduttuani. Liikunnasta saa kuitenki niin paljon lisää energiaa ja mielihyvää, ja vaikka pari kiloa vyötärölle tarttuisikin, runsas liikunta pitäisi ne kuitenkin jotenkin kurissa. Onneksi kaikki on vain itsestäni kiinni!

Toinen asia, joka tuntuu hiukan hankalalta, on parisuhdetilanteen muuttuminen. Siis se, että joudun todella pitkäksi aikaa eroon poikaystävästäni. Tottakai meillä on WhatsApp, Skype ja muut apuna, mutta onhan se vähän eri kuin ihan livenä nähdä. Mitä jos käy niin, että jompi kumpi löytääkin vahingossa jonkun uuden tai sitten kun taas nähdään, ei tunnukaan enää samalta? No, nämä asiat on sellaisia, että turha niistä on etukäteen murehtia. Kuten viisas työkaverini tänään sanoi, että jos ei etsi niin tuskin mitään sitten löytyykään. Ja ollaan me tähänkin asti ihan kaikenlaisesta selvitty, joten ei huolta!

Lisäksi mulla on myös sellaisia naiiveja pelkoja, jotka tuskin käyvät toteen tai vaikuttavat elämään vähemmän. Esimerkiksi se, etten saisi yhtään kavereita (mähän oon jo saanut tuolta koulusta kavereita ennenkun edes oon siellä, joten aika älytön pelko) tai että mut ryöstetään, en osaa kotiin tai jotain muuta pöllöä. Ei mulle tullut edes taskuvarkaat mieleen, ennenkuin äitini rupesi niistä varoittelemaan. Ihan hyvä kuitenkin varautua niihinkin ja muistaa sulkea laukun vetoketju huolellisesti. 

Musta olisi kiva, että jos täällä on muita, jotka on olleet vaihdossa tai sellaiseen lähdössä, jakaisitte myös omia kokemuksia ja ajatuksia ihan mihin vaan liittyen. Onko teillä jotain samankaltaisia fiiliksiä tai muuta, mitä haluaisitte jakaa? Myös omia vaihto/aupairblogeja saa linkkailla!

 Enää neljä, siis anteeksi kolme (!!!), päivää lähtöön!

And to all of those who don't speak Finnish, I'm probably gonna start writing short translations in English once I get to Munich and start posting from there!

IMG_0661

Kuvat Budapestin reissulta viime syksyltä.

Labels: , , ,

Wednesday, 19 November 2014

BUDAPEST PHOTO DIARY #3

IMG_0420
"Just casually holding my cloud" . Ostettiin Margit-saarelta ihan hervottoman kokoinen hattara puoliksi. IMG_0371
Samaisella saarella oli tällainen ihana suikulähde, joka suihkutti vettä kuuluisien sinfonioiden tahtiin (siis Mozart yms.). Tuntui siltä, että tuossa olisi voinut istua vaikka koko päivän katselemassa ja kuuntelemassa. IMG_0514
Budapestin kauppahalli oli täynnä herkullisia hedelmiä, vihanneksia, makkaroita, herkkuja... IMG_0636IMG_0733 IMG_0653
Nämä kuvat on otettu Budapestin jokirannasta. Varmaan on sanomattakin selvää, että tuolla oli ihan upeaa.
IMG_0553
Perinneruokia maistelemassa. Etualalla "Pörkölt" ja mulla Gulassi. 

Tässä taas kuvia muutaman viikon takaa Budapestistä..vitsit kun pääsisin tonne takaisin! Oon hirveen masentunut näiden ilmojen takia, mutta onneksi viihdyn uudessa työpaikassani todella hyvin. Oikeastaan en ole muuta tehnytkään kuin ollut töissä ja katsellut Orphan Blackia, joka on ihan älyttömän hyvä ja jännittävä sarja! Suosittelen kaikille, jotka kaipaavat jotain uutta viihdettä tylsiin iltoihin. On tämä blogikin jäänyt vähän taka-alalle, mutta en todellakaan aio luovuttaa tämän kanssa. Kyllä mulla on postausideoita vaikka kuinka, kun vaan kerkiäisi toteuttamaan ne kaikki...

Labels: , ,

BUDAPEST PHOTO DIARY #3

IMG_0420
"Just casually holding my cloud" . Ostettiin Margit-saarelta ihan hervottoman kokoinen hattara puoliksi. IMG_0371
Samaisella saarella oli tällainen ihana suikulähde, joka suihkutti vettä kuuluisien sinfonioiden tahtiin (siis Mozart yms.). Tuntui siltä, että tuossa olisi voinut istua vaikka koko päivän katselemassa ja kuuntelemassa. IMG_0514
Budapestin kauppahalli oli täynnä herkullisia hedelmiä, vihanneksia, makkaroita, herkkuja... IMG_0636 IMG_0733 IMG_0653
Nämä kuvat on otettu Budapestin jokirannasta. Varmaan on sanomattakin selvää, että tuolla oli ihan upeaa.
IMG_0553
Perinneruokia maistelemassa. Etualalla "Pörkölt" ja mulla Gulassi. 

Tässä taas kuvia muutaman viikon takaa Budapestistä..vitsit kun pääsisin tonne takaisin! Oon hirveen masentunut näiden ilmojen takia, mutta onneksi viihdyn uudessa työpaikassani todella hyvin. Oikeastaan en ole muuta tehnytkään kuin ollut töissä ja katsellut Orphan Blackia, joka on ihan älyttömän hyvä ja jännittävä sarja! Suosittelen kaikille, jotka kaipaavat jotain uutta viihdettä tylsiin iltoihin. On tämä blogikin jäänyt vähän taka-alalle, mutta en todellakaan aio luovuttaa tämän kanssa. Kyllä mulla on postausideoita vaikka kuinka, kun vaan kerkiäisi toteuttamaan ne kaikki...

Labels: , ,

Friday, 7 November 2014

BUDAPEST PHOTO DIARY #2

Ihan kuten ensimmäisenä päivänä ennustin, seuraavina päivinä kuvia tuli otettua huomattavasti laiskemmin. Tämä oli toisaalta myös hyvä asia, sillä kameran muistikortti tuntui täyttyvän vähän liiankin nopeasti.

IMG_9932

Käytiin isoimmassa kauppakeskuksessa, West Endissä, missä olen koskaan ollut. Kauppoja oli ihan älyttömästi ja ihmisiä kuin muurahaisia. Tottakai ostosten määrä sitten korreloi tämän kanssa... Käytiin myös toisella jättimäisellä ostarilla, jonka nimi oli Arena Plaza.

IMG_9896

Budan puolelta löytyy tällaisia jääkauden jälkeen muodostuneita luolia. Käytiin yhdessä kurkkaamassa, ja reissu oli erittäin mielenkiintoinen. Nähtiin absoluuttinen pimeys, mielenkiintoisia muodostumia ja jopa simpukoiden ja hämähäkkien miljoonia vuosia vanhoja fossiileita!

IMG_0299
IMG_0099
IMG_0021
IMG_0163
 Käytiin myös Budan linnassa, joka oli todella iso ja josta avautui upeat maisemat Pestin puoleiseen kaupunkiin. Tietysti jo linna itsessään oli mahtava näky. Nämä kaikki yläolevat kuvat on otettu sieltä.

Teen vielä kaksi, maksimissaan kolme Budapest -aiheista postausta, koittakaahan kestää. Suosittelen Budapestia matkakohteeena ihan ehdottomasti, ja jos joku sinne nyt halajaa lähteä, niin ehkä näistä mun postauksista saa jotain pientä matkavinkkiä.

Saturday, 1 November 2014

BUDAPEST PHOTO DIARY #1

Mulla on takanani elämäni yksi tähän asti parhaimmista viikoista. Vietettiin se ystäväni Riikan kanssa Budapestissä. En muista koska olisin oikeasti nauranut niin paljon - ja vielä koko ajan. Kaupunki on ihan älyttömän kaunis ja siellä riittää tekemistä ja nähtävää mielin määrin. Myös matkaseura oli ihan paras mahdollinen: voitteko uskoa, että meillä ei mennyt yhtään kertaa hermot toisiimme? Syynä tähän on varmaan se, että meillä oli aika samanlaiset mielenkiinnonkohteet. Ollaan molemmat sellaisia, että halutaan tehdä paljon kaikkea, mutta ottaa välillä myös rennosti. Hitsauduttiin ihan kunnolla yhteen tuolla reissussa, ja loppulomasta lopetettiin jo toistemme lauseita. :D Eli jos haluatte todella lähentyä jonkun kanssa, niin suosittelen ehdottomasti lähtemään yhdessä reissuun. Tässä nyt muutama kuva ensimmäisestä matkapäivästä, jolloin käveltiin lähinnä vaan ympäriinsä.

IMG_9832IMG_9791IMG_9640
St. Stephanin Basilikan tornista oli upeat näkymät kaupunkiin. Lippu ylös maksoi päälle euron, ja tuolla käyminen oli ehdottomasti yksi matkan parhaista kokemuksista.
fIMG_9569IMG_9732
Huomattiin, että meillä on ihan saman väriset silmät. Yhteisiä selfitä katsoessa asia alkoi jopa häiritsemään :D
IMG_9746IMG_9854

Tästä sporttibaarista muodostui meidän kantapaikka, ja käytiinkin siellä useampana iltana "iltapalalla". Palailen näiden kuvien kanssa taas ensi viikolla, huomenna olisi lähtö risteilylle ja Tukholmaan, koitan saada jotain postausta kasaan siitäkin! :*

IMG_9832 IMG_9791 IMG_9640
St. Stephanin Basilikan tornista oli upeat näkymät kaupunkiin. Lippu ylös maksoi päälle euron, ja tuolla käyminen oli ehdottomasti yksi matkan parhaista kokemuksista.
fIMG_9569 IMG_9732
Huomattiin, että meillä on ihan saman väriset silmät. Yhteisiä selfitä katsoessa asia alkoi jopa häiritsemään :D
IMG_9746 IMG_9854